Arki se lähti käyntiin. Koululainen lähti pienen jännityksen kera kouluun, puoliso töihin ja minä jäin viettämään vielä viimeistä vapaa päivää ennen töihin paluuta. Yöllä oli satanut lisää lunta ja lämpötila plussan puolella. Ai Ai kun oli raskasta kolata. Ihastelin tänään kotosalla, kuinka onkaan avaraa nyt kun loputkin joulujutut laitettu kaappiin odottamaan ensi joulua( usein käy kuitenkin niin että uusia koristeita tulee haalittua eikä viime vuotisista pääse kaikki esille) Jotakin vielä muistoa joulusta kuitenkin löytyy, esim. tuikkukipot sohvapöydällä. No eivät nuo niin joulusia olekaan. Kynttilöitä poltetaan ainakin meillä pitkälle kevääseen. Luovat ihanaa tunnelmaa.
elämää ja sisustusta
maanantai 10. tammikuuta 2011
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Arki alkaa
Pitkältä tuntuvan loman jälkeen arki taas alkaa. Toisaalta tuntuu ihan mukavalta päästä rytmiin pyhien jälkeen, toisaalta mielessä myös haikeutta lomapäivistä luopumisesta. Pitkän harkinnan jälkeen aloitan myös bloggaamisen. Tähän asti olen ollut innokas sisustusblogien lukija, nyt haluaisin kokeilla omaa blogin ylläpitoa. Blogini painottuu kodinsisutukseen, mutta mukaan voi tulla aineksia myös muualta elämän alueilta. Aika näyttää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)